maanantai 19. toukokuuta 2014

Mistä koti ihanalle Hilimalle?

Meidän laumamme on pienentynyt yhdellä pennulla, kun Hermanni matkasi omaan uuteen kotiinsa. Onnea matkaan pienelle Hermannille ja hänen tukijoukoilleen ;)

Haraldi myös matkasi Tervolaan äidilleni sijoituskoiraksi, joten siitä ei jouduttu kokonaan luopumaan.

Halti ja Hilde jäävät meille kotiin.

Hilima etsii omaa kotiaan kaikessa rauhassa. Tyttö kasvaa ja kehittyy hyvää vauhtia kauniiksi koiraksi. Ihana Hilima kellahtaa aina selälleen, kun sitä rapsuttelee. Onhan tämä neitokainen, myös aikamoinen mammantytteli. Hallan viereen pitää aina päästä, kun vain mahdollista. Halla tosin ei aina välitä, kun sillä taas on kova tarve tulla minun tai miehen viereen köllimään :) Hauskoja rakkaita kaikki. Hiliman kodin valitsen tarkkaan ja harkiten, joten kiinostuneet olkaa valmiita antamaan tarkka selvitys miksi juuri te olisitte paras mahdollinen uusi kodin tarjoaja tälle pennulle ;)

Neidonkengän Hilima

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Ulos!

Tänään oli sitten se päivä, jolloin pakkasin viisi hämmentynyttä pentua koppaan ja painelimme ulos. Ulos päästyämme ajattelin, että kyllä ne varmaan sinkoilevat ympäriinsä ja saan paimentaa niitä. No ei se aivan niin mennyt pennut piti nostaa kopasta pois ja laittaa luukku kiinni, etteivät päässeet heti takaisin. Siinä sitä sitten oltiin viiden kuorossa ulisevan pennun ja yhden Hallan kanssa, joka siis ei osallistunut tähän ulkoiluun meidän kanssamme, vaan paineli ovesta päästyään lähipellolle sellaisella kyydillä etten hetkeen edes tajunnut mihin se sinkosi :) Tuokion kuluttua pennut uskalsivat vähän liikkuakin ja "hullu" kasvattaja oli onnesta mykkyrällä ja heilui kameran kanssa tuhatta ja sataa pentujen ympärillä! Ulkoilumme kesti kaikkiaan kymmenisen minuuttia loppuajan pennut olivatkin kopassa, kun  minä karjuin naama punaisena tätä "huolehtivaista" äitikoiraa pellolta, kävihän se sentään kerran tsekkaamassa, että kaikki on kunnossa(sopivasti juuri silloin, kun kuvia otettiin) :) Kaiken kaikkiaan ulkoilu oli onnistunut ja pennuille jäi hyvä kokemus, huomenna uudestaan. Hallan kanssa tosin täytyy keskustella tästä luokse tulo komennosta ;)

Hallakin kävi hetken mukana toiminnassa

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kai me vähän jo koiralta näytetään?

Pienet ovat jo reilu neljän viikon ikäisiä! Pienet koiran alut ovat alkaneet käppäillä jo aika paljon laatikossa ja kova halu olisi päästä tutkimaan sitä laatikon ulkopuolistakin maailmaa. Halla kovasti niitä jo yrittää houkutella pois laatikosta ja onkin onnistunut saamaan tricki pennut laatikon ulkopuolelle. Blenheim pennut vielä empivät uskaltaisko. Tricki pennut Halti ja Hilde ovatkin nauttineet sitten kaikkien edestä tästä uudesta maailmasta. Molemmat tepastelevat rehvakkaasti pitkin huonetta. Murisevat välillä toisilleen, painivat ja haastavat Hallaa leikkiin. Halti varsinkin on kova poika leikkimään äitinsä kanssa, oikein hyökkäilee ja roikkuu korvakarvoissa :)

Jauhelihaa pennut ovat päässeet maistelemaan ja voi kuinka hyvää se onkaan! Matolääkekin annettiin kaikille. Ainoastaan Hilde irvisteli ja saattoi tuo vähän minulle loukkaantuakin, kun moista hänen suuhunsa laitoin :D

Olen yrittänyt kuvata näitä palleroita tosi paljon, jotta jäisi paljon muistoja tästä niin lyhyestä pentuajasta. Kuvien ottoa varten nostin sitten kaikki pentuset pois laatikosta ja tulos näkyy alla. On ne niin ihania ja kaippa ne näyttää jo hieman koiralta!

Söpöilyä



Hilde

Hilde, Halti ja Halla


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Horjahtelua

Pennut on reilu kolme viikkoisia ja he ovat alkaneet kävellä jo horjahdellen. Nukkumisen ja syönnin välissä myös leikitään ja muristaan :) Voi miten ihania he ovatkaan! Hampaat ovat myös puhkeamassa ja ikeniä selvästi kutittaa, kun pureskelevat vähän kaikkea mitä vastaan tulee.




tricki poika


Tricki tyttö























Hallan ruokahalu pentujen ruokahalun lisääntyessä on  myös kasvanut huimasti. Ollaan ällistelty miehen kanssa tätä Hallan nappula innostusta, kun tavallisesti nappula ei mene ollenkaan alas, mutta nyt se on suurinta herkkua. Olin varannut pakastimeen kaikenlaisia raakaliha tuotteita, että voin niitä Hallalle syöttää, jos nappula ei kelpaakaan, mutta täysin turhaan. Noh kun imetys on ohi siirrän Hallan varmaan kokonaan raakaliha ruualle, koska epäilen että nappula innostus lopahtaa jossain vaiheessa taas.



Äitini on seurannut myös herkeämättä pentujen elämää ja hänen päätöksensä olla ottamatta koiraa on horjahdellut perustuksiltaan niin kovasti, että viime viikolla sitten päädyimme varaamaan hänelle yhden ihanista blenheim pojista. Poitsu tulee sitten toukokuussa muuttamaan Tervolan Louelle äitini jalkojen lämmittäjäksi. Vapaana on näin ollen enää blenheim tyttö ja poika, jotka etsivät sitä omaa kotiaan!

Vapaana oleva narttu

Vapaana oleva uros

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Pennut ovat nyt reilu kaksiviikkoisia ihania palleroita :) Silmät on kaikilla auki ja voi miten ihania pikkukoiria he ovatkaan, kun töllistelevät pentulaatikosta maailman(huoneen) menoa. Painot nousevat kaikilla hyvin. Viimeisenä syntynyt trikki narttu on joukon isoin ja tänä aamuna vaaka näytti painoa olevan 716g. Muutkin pennut ovat jo yli 500g, mutta siskoonsa verrattuna pieniä vielä. Pikkuhiljaa pennut myös ovat alkaneet liikkua enemmän laatikossa. Halla raukka aivan järkyttyi eilen, kun yksi pennuista oli mönkinyt laatikon toiselle laidalle eikä päässyt takaisin toisten luo. Halla parka haukkui ja tuijotti pentua herkeämättä ja oli kyllä niin avuttoman oloinen, kun riensimme apuun.

Olemme Hallan kanssa myös jo käyneet pieniä kävelylenkkejä pentujen nukkuessa. Hallalle tämä on tehnyt hyvää pitkän oloilukauden jälkeen. Heti on huomannut kuinka koira virkistyy, kun pääsee liikkumaan ja haistelemaan vähän muitakin hajuja, kuin vain pennuntuoksua.


Ihana Halla!







tyttö
Ikävästi iski myös tajuntaan asia, että pennuille pitäisi pikkuhiljaa alkaa ihan tosissaan etsiä niitä koteja. Niinpä laitoin cavalieryhdistyksen syntyneet palstalle ilmoituksen näistä kolmesta blenheim lapsesta. Kyselyjä onkin sen jälkeen tullut ihan mukavasti kaikista pennuista. Laitan muutaman kuvan tyttö pennusta. Pojista yritän saada kuvia tänään, kunhan kerkeän ottamaan :)

tyttö




maanantai 17. maaliskuuta 2014

10 vuorokautta

Pennut ovat nyt 10vrk ikäisiä ja kovasti odotellaan milloin silmät aukeavat pienillä. Kasvu vauhti on ihan mieletön, mikä on tietenkin ihan normaalia ja vain pelkästään hyvä asia. Veljeni muistaakin aina kylässä käydessään kysyä "joko pennut juoksee?" no ei sentään vielä, vaikka kovaa mennään ryömienkin.

Halla on hyvin parantunut kohtutulehduksesta, mutta sellaista pientä kyllästymistä aina nälkäisiin pentuihin on huomattavissa. Halla himmaileekin meidän kanssamme, jo paljon enemmän, kuin viikko sitten. Imettämässä se käy tasaisin väliajoin pentulaatikossa, mutta muuten hän ei siellä viihdy. Nukkuu mieluummin laatikon takana ja sieltä kurkkii, että kaikki on hyvin.

Nimetkin on päätetty kaikille pennuille, mutta vielä en niitä julkaise, olkoon se vielä salaisuus :) Olemme mieheni kanssa päättäneet pitää itsellämme tricki tytön ja myös tricki poika jää meidän omistukseemme, mutta muuttaa asumaan siskoni luokse Muurolaan. Blenheim pojat ovat näillä näkymin etsimässä itselleen aktiivista ja harrastavaa kotia. Blenheim narttun kanssa vielä mietitään mitä tehdään, joko myyn senkin tai sitten sijoitan. Kaikki pennuista kiinnostuneet ottakaapa yhteyttä :) Pentuja pääsee myös katsomaan viikolla 14 sitä ennen saatte tyytyä katselemaan kuvia ihanista rakkauspakkauksista ;)

vasemmalta: poika, tyttö, tyttö, poika, poika

Vauvat

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pentu Onnea(ko)?

Kauan odotetut Hallan pennut syntyivät vihdoinkin maailmaan perjantaina. Synnytys alkoi jo torstaina illalla. Halla läähätteli voimakkaasti koko illan ja seuraavan yön. Avautumis-vaihe kesti n. 15h. Aika tuntui todella pitkältä ja soitinkin eläinlääkärille yhden aikaan yöllä, kun aikaa oli kulunut 8h. Seitsemältä perjantai aamuna alkoi sitten työntely ja kahdeksalta oli ensimmäinen pentu syntynyt tricolour poika. Seuraava pentu blenheim narttu syntyi puoli tuntia uroksen jälkeen. Seuraavaa blenheim urosta odoteltiin melkein tunti ennen kuin syntyi. Halla rauhoittui hoiti pentujaan silmät soikeina onnesta. Lähdin alakertaan hihkumaan onnesta kaikki kolme pentua, jotka ultrassa oli näkynyt oli nyt syntyneet JES!

Yhden aikaan päivällä olin lähdössä töihin, kun yläkerrasta huudettiin, että tänne on syntynyt yksi lisää. Sitä siinä sitten ihmeteltiin. Lähdin kuitenkin töihin, Halla jäi kaikessa rauhassa pentujen kanssa. Kolmen aikaan soi puhelin Halla synnyttää viides pentu tricki narttu syntyi. Sitten jännättiin tuleeko kuudetta, ei tullut.

Lauantaina Halla alkoi läähättämään oudosti. Mittasin lämmön se oli 39,5. Äkkiä soitto päivystävälle eläinlääkärille Hallalla on kohtutulehdus! Illalla kiisimme Tornioon koirien kanssa. Molemmat kohdun sarvet olivat täynnä mätää. Vahvat antibiootit saatiin ja oksitosiini piikki, jotta kohtu tyhjentyisi. Pennut tarkistettiin myös, kaikki terveitä ja hyvä kuntoisia. Yö nukuttiin taas pätkissä, koska en uskaltanut jättää Hallaa vahtimatta, kun oli niin kipeä ja halusin varmistaa, että kaikki pennut pääsevät imemään maitoa.

Tänään tilanne on rauhoittunut Halla on terveempi. Antibiootit tepsivät nopeasti onneksi. Seuraillaan tilannetta. Pentujen painot on lähteneet nousuun. Blenheim pojat ovat hieman kevyempiä, kuin muut ja niitä tarkkaillaan todella tarkkaan, myös lisämaitoa annetaan pullosta tarpeen mukaan.

Vaikka pennut toivat mukanaan huonot yöunet ja Halla sai kohtutulehduksen, niin kyllä meillä eletään tosi onnellista pentuaikaa!

Rakkaudet